Missä työssä ihminen on parhaimmillaan?

Työ mullistuu, eikä kukaan täysin tiedä miten. Saamme avuksemme uusia työkaluja, jopa supervoimia, joilla voimme saada oikeita asioita aikaan enemmän ja paremmin. Tai vääriä nopeammin ja tehokkaammin.

Ihmisymmärrys selkeyttää valintoja

Sofuksella selvitämme, mistä ihmisen tekemän työn arvo syntyy. Havainnoimme työtä siellä missä sitä tehdään, yhdessä tekijöiden kanssa.

Pieni hahmo, jonka varjo on supersankari

Kuinka tehokkaampi työ suunnitellaan?

Toisaalla teknologia korvaa, toisaalla ihmisen rooli kasvaa. Mikä kannattaa automatisoida ja missä koneen tuottama laatu ei riitä? Missä tarvitaan ihmisten toimijuutta, vastuuta ja kykyä rakentaa luottamusta?

Käyttäytymisen muutos ratkaisee

Sofus suunnittelee työtä uusiksi ja auttaa näkemään, mitkä hetket määrittävät onnistumisen. Miten uudet työkalut ja ihmisen taidot yhdistetään fiksuiten?

Hahmo ponnistaa keinulaudalta ja toinen lentää ylös

Tietotyöstä näkemystyöksi?

Kone analysoi ja kykenee monimutkaisiin päättelyprosesseihin. Ihmiseltä taas kaivataan parempia kysymyksiä, näkökulmia, tulkintoja, valintoja. Eletyn elämän, reaalimaailman ja toisen ihmisen ymmärtämisen tuomaa näkemystä.

Treeniä mielen syville lihaksille

Sofuksella kehitämme ihmisen ajattelutaitoja. Kuinka vältetään aivojen surkastuminen helppojen oikopolkujen maailmassa? Miten terävöitetään omaa tapaa katsoa, tulkita ja luoda?

Hehkulamppu, jolla on kasvot

Oppimisen laboratorio: sessiot ja koulutukset

Kirjoitettua

Tekoälyn käyttö ei ole ajattelua. Ajattelu on.

Outi · 27.10.2026

Ajatustyöläisen arjen on vallannut yksi teema ylitse muiden; miten käytän tekoälyä niin, että tekoäly ei käytä minua.

Lue lisää

A Better Human Lens

Reima · 2.11.2026

When we work, what’s fast should make time for the space to slow down. And the slow should make space for a wiser fast.

Lue lisää

Tiimi

Vuosikymmenien kokemus ihmisymmärryksestä, palveluiden muotoilusta, osaamisen kehittämisestä ja johtamisesta.

Missiona viisas, inhimillinen taitaja

Sofus on pohjoismainen versio kreikan sanasta sophos (σοφός) ja se on alun perin antiikin Kreikassa tarkoittanut ammattinsa asiantuntijaa, taitajaa ja myöhemmin laventunut tarkoittamaan inhimillistä viisautta. Inhimillisen osaamisen ja fiksun työnteon yhdistelmää koetamme omalla työllämmekin vahvistaa.

Aivot ja sydän kättelevät

Yhteystiedot

Sofus Oy

Sofiankatu 4 C, 00170 Helsinki

info (at) sofus.fi

Y-tunnus 3659557-9